
Vahijärveläisten kohtaamispaikka, Tanhuvaaran seurantalo, saa Askolan Osuuspankin avustuksella uuden wc:n ja tuoreen maalipinnan lattioille.
Tanhuvaaran seuratalo on Vahijärven sydän, sanoo vahijärveläinen seitsemän lapsen äiti Terhi Tester.
72-vuotiaan seuratalon salissa järjestetään kirppistapahtumia, näyttelyitä, kesäkahviloita, juhlia, jumppia ja yhteislauluhetkiä.
Näillä lattioilla on myös tanssittu sekä Testerien että Nurmisten häitä.
– Tämä on Vahijärven ainoa paikka, jossa lapset ja nuoret – ja aikuisetkin – voivat kohdata toisiaan. Meillä ei ole täällä kauppaa tai kiskaa, ja alueen lapsimäärä on vain kasvanut viime vuosina, Susanna Nurminen kertoo.
Seuratalon yläkerran toisella laidalla on vuokra-asunto – korona-ajan lähes ainoa tulonlähde – ja toisella nuorisotilat, joita paikalliset nuoret käyttävät olohuoneenaan. Pihalla komeilee viime vuonna avattu leikkipuisto.
Kohtaamispaikka remontin tarpeessa
Vuonna 1950 rakennettu talovanhus on alkanut repsottaa. Katto ja katon rakenteet vaihdettiin Nurmisen mukaan ”viime hetkinä” kesällä 2022, ja syksyllä wc-tilat uusitaan ja lattiat saavat tuoreen maalipinnan.
Niiden remontoimiseen Vahijärven nuorisoseura sai 2000 euron avustuksen Askolan Osuuspankilta.
– Joudumme koko ajan hakemaan avustusta kaikista mahdollisista lähteistä. Näin vanhassa talossa remontoitavaa riittää! Nurminen kertoo.
Remontit toteutetaan mahdollisimman pitkälle talkoovoimin. Ammattilaisia vaativat askareet ja materiaalit vaativat varoja, joita ei varsinkaan koronan aikana ole tapahtumista juuri tullut.
– Näillä ulkopuolisilla avustuksilla on meille todella paljon merkitystä, että voimme pitää tätä taloa hyvässä kunnossa. Viihtyisässä vanhassa talossa on mukavampi viettää aikaa, ja sitä halutaan myös vuokrata, Tester sanoo.


Kylä, jossa lapsia riittää
Tester ja Nurminen liittyivät Vahijärven Nuorisoseuraan heti muutettuaan alueelle.
– Muistan, kun tulin hakemaan tytärtäni täältä ja astuin väärään hetkeen ovesta. Oli kevätkokous, ja juuri sillä hetkellä kokouksessa mietittiin, mistä saataisiin uusi jäsen hallitukseen, Nurminen nauraa.
Molemmille naisille oli tärkeää olla mukana rakentamassa kyläläisille paikkaa, jossa kaiken ikäiset kohtaavat toisiaan. Testerillä on seitsemän lasta, Nurmisella viisi.
– Kun muutimme Englannista Askolaan, en tuntenut täältä ketään. Liityin, että voisin tutustua paikallisiin, Tester kertoo. – Ja nyt todellakin tunnen kaikki.
